Terveydenhuoltoalalla työskentelevät suojelevat toistensa imagoa

Sisältää merkintöjä terveyskeskuslääkäri G:stä (nimi muutettu, minkä ehkä arvasitkin, tapahtuvat vuosien 2000 ja 2004 väliltä, painottuen aiempiin vuosiin). Jäänyt tuolloin mm. tuntuma, että Lappeenrannan kaupungin terveydenhuoltoalan ylemmät ammattihenkilöt vaikuttavat keskustelleen minusta muussakin kuin ammatillisessa mielessä. Ikään kuin he olisivat hioneet taktiikka kuinka voisivat pitää kaikkien imagot suojeltuina, annetut diagnoosit uskottavina ja kuinka minua yleensä pitäisi käsitellä. Tekstisisältö koostettu vuoden 2004 aikana.

--

G on siistinyt potilastietojani ennen niiden (printtien) antamista minulle. Hän on poistanut sieltä kohdan, jossa on heitetty "lonkalta" epäily lapsuuden tapahtumien vaikuttavuuteen. Huomasin tämän maininnan silloin, kun aiemmin sijaislääkärin kanssa katselin tietojani suoraan näyttöpäätteeltä. 

Pointteja: G vaalii minäkuvaansa. Jos hän olisi jättänyt tuon maininnan potilastietoihini, olisi siihen kohtaan voinut myöhemmin viitata ja kertoa, että "tässä on sellainen kohta, missä tapahtui virhearvio, jonka seurauksena..".

---

G sanoi soittaneensa neuropoliklinikalle (ensimmäinen kerta) jo kolme kuukautta sitten "jatkoa silmälläpitäen", mutta sitten sieltä "toisesta päästä" ei kuulunut enää mitään. 

Pointteja: G on samaa lausahdusta toistellut useita kertoja ja yleensä aina heti käyntikerrran aluksi tai sopivan ”aasinsillan” yhteydessä. Ensimmäisillä kerroilla hän on vain halunnut estää kyseisen asian imagoa likaavan vaikutuksen, mutta myöhemmillä kerroilla hän on halunnut vahvistaa aiemmin luotua valemuistoa.

---

Kävin G:n luona valittamassa väsymystä. Hän kertoili taas kuinka ne neurologiset tutkimukset ja sellaiset olivat "jotenkin jääneet kesken" ja että "hän oli kyllä yrittänyt soittaa sinne" ja kehtasi vielä kysyä oliko sitten ollut jokin tapaaminen. Hän kun ei ollut ollenkaan mukana semmoisessa. Sepä outoa, sillä vain minä olin se joka puuttui, muut olivat kyllä paikalla. Myös G. Itse olin tuolloin muistanut päivän väärin. 

Masennuslääkkeitä ehdotti, mutta olen varma, että hän jo kysyessään tiesi etten niitä ottaisi ja niinhän minä sitten sanoinkin, mutten erityisen painokkaasti kumminkaan. 

Pointteja: Tällä kertaa valemuistojen lisäksi hän halusi kieltää olleensa tapaamisessa paikalla ollenkaan, koska jos hän olisi myöntänyt olleensa, minä olisin alkanut esittää hänelle kysymyksiä. Olen hänelle monasti kertonut ns. huonosta muististani ja hän käyttää sitä törkeästi hyväkseen välttääkseen asioista keskustelemisen.

---

G kyseli mistä olin keksinyt ehdottaa masennuslääke F:ää. Sanoin sen tulleen esille sähköpostiviesteissä Y:n kanssa (toinen ammattihenkilö). Kysyi tarkentavan kysymyksen tuliko se esille jo niinä aikoina, kun kävin "siellä tutkimuksissa" vai myöhemmin. Vastasin, että se tuli myöhemmin esille kun olin sähköpostiviestitellyt Y:n kanssa jonkin aikaa. Tästä G sitten saikin kipinän sanoa, että hän luulee F:n olevan juuri sopiva lääke minulle. Ikäänkuin hän olisi ymmärtänyt mitään koko lääkkeestä (myöhemmin hypoteesi hänen ymmärtämättömyydestään sai vahvistusta). En epäile hetkeäkään, etteikö kyse olisi ollut ensimmäisestä kerrasta kun hän edes kyseenomaista lääkettä määrää, vaikka antoi sanoillaan ymmärtää tietävänsä, että se kuuluu niihin "ensimmäisiin sen sarjan lääkkeisiin". Kun kysyin jotain uudempaa, hän sanoi luulevansa juuri tämän lääkkeen sopivan minulle. Pyh. Hän halusi tehdä kuten ennenkin, eli kokeilla jotain ja katsoa miten käy. Olennaista tässä on hänen asenteensa. Vaikutelmani on, että hän ei välittäisi vaikka jotain sattuisi pieleen menemäänkin. Kunhan vain hän itse oppii jotain uutta. 

[myöhemmin: Jouduin lopettamaan lääkkeen muutaman viikon käytön jälkeen, sen tehdessä minut erittäin erittäin väsyneeksi. Uusia oireita + vieroitusoireita oli lukuisia, eivätkä kaikki poistuneet koskaan. Yksi olennaisin niistä on kyvyttömyys aistia todellisuutta "täydellisesti". En enää pysty kokemaan olevani "mukana" siinä, vaikka näenkin tuon maailman kuten ennenkin (huom. verbin "nähdä" merkitys ei ole itsestäänselvyys). Muutos oli niin selkeän jyrkkäportainen, ettei sitä voi assosioida mihinkään muuhun tekijään.] 

Meni taas kovin pitkään siinäkin vastaanottokäynnissä. Voisin hyvin kuvitella, että hän ottaa minun kanssani rennosti 3 varttia ja kyselee kaikkea mahdollista ihan vaan ajankuluksi, ettei työpäivä tuntuisi niin raskaanoloiselta ja jälkeenpäin kertoilee muille kuinka minä olin se joka kertoo kaikesta mahdollista ja sen vuoksi muille potilaille jää vähemmän aikaa. 

Pointteja: Tällä kertaa G:n tarkoitus oli rakentaa itselleen alibi sille miksi hän määrää jotain lääkettä, jota hän erityisen innokkaasti halusi määrätä. Hän halusi välttämättä kokeilla juuri tätä tiettyä lääkettä. Ja pieleenhän se kokeilu sitten meni.

---

G jaksoi taas kerran kysellä siitä tapaamisesta ja selitti kuinka oli kyllä soittanut "sinne" silloin, mutta "jostain syystä" se ei sitten ollut vain luonnistunut. Hypoteesi: hän halusi vahvistaa valemuistoja. Taas vaihteeksi. 

Toinen hypoteesi: hän ei hallitse alkuunkaan käsitettä välittäjäaineet, saati ymmärrä eri välittäjäainereseptoreiden merkitystä ja/tai toimintaa. Hän puhuu kyllä dopamiini- ja serotoniinivälittäjäaineista ja niiden tasoista, mutta sen tarkempaan hän ei osaa eritellä lääkkeiden vaikuttavuuksia. Tavallaan aika pelottavaakin, mutta toisaalta, koska markkinoilla olevat lääkkeet eivät kokemuksien mukaan juurikaan tapa ihmisiä, voi niitä määrätä lähes kuka tahansa. Ajan kanssa nämä lääkärit sitten oppivat mikä lääke voisi ehkä sopia minkäkinlaisen asiakkaan sanoilla kuvaamien vaivojen kanssa yhteen. 

Pointteja: Kukaan ei toki tiedä kaikkea, mutta olennaisinta tässä on se, että G ei suostu kertomaan mitään sellaista mikä voisi latistaa hänen imagoaan. Jos hänen täytyy valita antaako imagon latistua ja myöntää tietämättömyytensä vai antaa vaikutelma, että ”kyllä hän nämä jutut tietää”, hän valitsee jälkimmäisen. Ja jälleen hän valitsi jälkimmäisen. On sinänsä aika järkyttävää, että lähes kuka tahansa saa määrätä psyykelääkkeitä ymmärtämättä juuri mitään niiden vaikutuksesta. Tässä on vielä sekin olennaisuus, että on yleisesti hyväksytty malli hoitaa potilaita niin, että hoidetaan vain oireita. Kunhan vain oireet vaimenevat tai vaikuttavat poistuvan kokonaan, hoito on onnistunut. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, mitä tuhoa ja vahinkoa lääkkeet aiheuttavat aivoissa.

---

Kuvailin G:lle kuinka tietoisuus ympäristöstä kutistui joskus todella pieneksi, ikäänkuin todellisuutta olisi ollut vain pieni alue kehoni ympärillä, sen ulkopuolella olevan jäädessä vain epäuskottavaksi taustaksi (tai jotain). 

Hän antoi kokeiltavaksi lääkkeen R, mutta vaihteen vuoksi myönsi, että hän ei ole aivan varma toimiiko se, mutta uskoo, että se voisi tämäntyyppisessä tapauksessa toimiakin. Varmuudeksi kumminkin vain puolikas tabletti per päivä. 

Ilmeisesti hän on oppinut, että kannattaa sanoa asiat suoraan, ettei asiakkaalle syntyisi ajatusta: "yrittää salailla jotain". Ilmeisesti tämä trendi on vihdoin saapunut sinnekin. Aiempi trendihän oli sellainen, jossa ei koskaan kerrota asioita suoraan, vaan jätetään asioita kertomatta. Nyt kun asiat kerrotaan "suoraan", ihmisten kai sitten pitäisi olla tyytyväisiä "kun vihdoin saivat mitä halusivat". 

Kun kiinnostuin lääkkeen aivotoimintaan vaikuttavuudesta ja aloin esittää kysymyksiä reseptoreista ja välittäjäaineista, hän meni kovin vaikeaksi. Kuin ei olisi oikein ollut tottunut puhumaan sellaisista asioista. 

En koskaan rohjennut käyttää tuota lääkettä. 

Oivalsin myöhemmin itse, että "vika" oli siinä, että söin liian vähän tiettyjä ravintoaineita. 

Pointteja: Toisin kuin aiemmin, hän ei enää yritäkään antaa vaikutelmaa täydellisyydestä, vaan hän kokeilee toista ääripäätä, mutta ei siltäkään ole valmis olemaan täysin avoin. G:n tapana tuntuu olevan sivuuttaa n. 90%:sti kaikki viittaukset ravinnon vaikutukseen liittyen. Mikä on jo pitkään tuntunut olevan virallinen linja pitkin valtakuntaa.

---

Seuraavalla tapaamiskerralla hän kysyi oliko siitä lääkkeestä mitään hyötyä, mutta sanoin, etten ollut käyttänyt. Syytä kysyessään, kerroin vaivaantuneesti, etten vain ollut halunnut käyttää sitä. Hän ei kysynyt enempää. 

Pointteja: G tiesi kyllä, että jos hän ei kysyisi kuinka hänen määräämänsä lääke ei vaikuttaisi, minä kysyisin, joten hän teki aloitteen. Mutta kun en kertonutkaan lääkkeen vaikuttavuudesta, vaan sanoin, etten ollut käyttänyt sitä, häneltä katosi heti sen jälkeen halu puuttua asiaan sen enempää (koska siitä voisi seurata keskusteludialogi, jossa hänen imagonsa voisi mahdollisesti jälleen olla vaarassa). Hän siirtyikin vaivihkaa muihin aiheisiin.

---

Seuraavalla tapaamiskerralla hän jo suoraan myönsikin, ilman että ehdin edes asiasta mitään mainita, että ei hän oikeastaan niitä välittäjäaineita niin tarkkaan ymmärräkään. Että psykiatrit tietävät sitten tarkemmin. 

Pointteja: G oli ennen vastaanottokäyntiä miettinyt etukäteen mitä sanoisi minulle. Hänellä oli selkeästi tarve päästä sanomaan ennalta harjoiteltu lauseensa, että hän tuli sijoittaneeksi tuon lausahduksen hieman epäsopivaan kohtaan, jolloin dialogin sulavuus hieman kärsi.

---

G muisti taas mainita siitä, miten oli aiemmin kyllä ollut yhteydessä neuropsykologiin ja kumppaneihin "sen tapaamisen suhteen". Joojoo. On kuultu jo. Testaili myös tunnistanko tietyn psykiatrin nimen lausumalla hieman alkua siitä. Testaili myös osaanko liittää tietyn lääkkeen nimen oikeaan oireyhtymään, kysyessään "ovelasti" onko eräästä lääkkeestä ollut puhetta netin asperger -keskustelufoorumeilla, vaikka kyseinen lääke assosioituu vahvasti tarkkaavaisuushäiriöön (kuten assosioituu myös hänen hetkeä aiemmin utelemansa psykiatrin nimi). Kun aloin tapailla sanaa tarkkaavaisuushäiriö, hän jo nimesikin adhd:n. 

E:stä muisti mainita, että hän on kuulemma hyvin tietoinen Aspergerin syndroomasta. Testaili myös muistanko hänen nimeään. Toki muistin, mutten enää jaksanut leikkiä hänen kanssaan ja kielsin muistavani. Periaatteessa se kai voisi olla mahdollista, että kyseinen henkilö jotain jo tänä päivänä tietäisikin. 6 vuotta sitten ei ainakaan tiennyt mitään, hyvä ettei nauranut päin naamaa, kun yritin saada uskomaan, että kyllä minulla sellainen oireyhtymä voisi olla (tuolloin olin vasta tutustunut Aspergerin syndroomaan ja se tuntui tosi osuvalta ja kaikkea. Nykyään olen ehdottomasti saamaani diagnoosia vastaan.. http://hoito.org/kriteeripeli.html).

Kuulemma vasta huhtikuussa olisi normaalisti heidän (hän ja muita kaupungin terveydenhuollon ammattihenkilöitä) tapaamisensa (hänen sanojensa mukaan), mutta että yrittää ensi viikolla selvittää, josko jo aiemmin onnistuisi. Saisin sitten vaikka ottaa muitakin mukaan sinne, ihan ketä tahansa ketä koen tarvitsevani. No jippii. Ihmeen kauan taas meni siinäkin vastaanottokäynnissäkin, vaikka olisin ollut valmis lähtemään pois jo pariin kertaan. 

Sain kuulemma ihan sähköpostilla kysyä onnistuuko tapaamisen järjestäminen. Totesinkin siihen puhelintunnin (puoli tuntia) olevan kivikautinen menetelmä sähköpostiin verrattuna. Että riittää, kun laitan viestiin vain että "kuis kävi" tai jotain (en laittanut.. laitoin heti alkuun maininnan siitä, että hän oli itse ehdottanut sähköpostin käyttöä, jottei hän voisi kenelläkään väittää, että minä "häiriköin" häntä nyt jo sähköpostillakin.. tässä vaiheessa "koulutusta" kun aloin uskomaan hänestä jo ihan mitä vain). 

Pointteja: Tässä kohtaa minusta alkoi entistä vahvemmin tuntua, että kaupungin terveydenhuoltoalan ylemmät ammattihenkilöt ovat keskustelleet keskenään minusta muussakin kuin ammatillisessa mielessä. Ikäänkuin he olisivat hioneet taktiikka kuinka voisivat pitää kaikkien imagot suojeltuina ja kuinka minua pitäisi käsitellä. G on näillä paikkeilla saanut jostain idean käyttää Aspergeria selityksenä minun ongelmiini, vaikka yleensä hän on sitä mieltä, ettei minulla mitään sellaista ole. Nyt hän on jostain syystä taas nostanut sen esille kuin juuri siitä olisi minun kohdallani kyse. Mikä tietysti sopii kuvaan, koska tällä tavoin ne tahot, jotka ovat minulle ”hankkineet” tuon diagnoosin, eivät joutuisi huonoon valoon ja saataisiin ylläpidettyä vaikutelmaa, että virheitä ja virhediagnooseja ei ole tapahtunut.

---

Kovasti G halusi taas kerran työntää minua Asperger -kategoriaan, vaikka vielä pari vuotta sitten oli itse kutsunut koko diagnoosia "roskakoppa" -diagnoosiksi ja vasta vajaa vuosi sitten oli ollut vahvasti sitä mieltä, etten minä oikein aivan vaikuta sellaiselta kuin nuo muut Aspergerin syndrooma -diagnoosin saaneet. 

Kovasti halusi myös olla uskomatta tiettyjen "maailmanhahmotusvaivojeni" olevan aiemmin kuvailemastani näköhäiriöstä tai silmistäni johtuvia. Hän myös väitti, ettei läheisessä sairaalassa ole nykyään juuri ollenkaan "silmä" -palveluja (en muista tarkkaan hänen käyttämäänsä sanaa, mutta sairaalan nettisivuilta löytyy: "Silmäyksikkö, joka on pieni ja tehokas päiväkirurginen toimintayksikkö. Poliklinikalla annetaan silmätautien erikoissairaanhoidon tutkimus- ja hoitopalveluja oman piirin potilaille. Silmälaboratoriopalveluja monipuolistetaan ja kehitetään jatkuvasti palvelemaan tarpeita. Hoidon porrastus yliopistosairaaloihin, perusterveydenhuoltoon ja yksityiselle puolelle toimii joustavasti. Silmäleikkausten osalta keskitytään silmän etuosakirurgiseen leikkaustoimintaan, erityisesti kaihileikkausten tekemiseen."). Oletettavasti hän esitti väitteensä siksi, ettei tulisi kuluja kaupungille. Kovasti suositteli yksityistä, suorastaan työnsi sinne päin. 

Mielenkiintoista oli myös se, kuinka hän väitti, ettei hänellä ole niitä aiempia papereitani, niitä mitä on kirjoitettu siellä neuropsykologian puolella. Aika erikoista, sillä kyllä minä niiden lukemiseen olen jo aikoja sitten antanut luvan. Hänellä oli jostain syystä kansioni siinä hyllyllä makaamassa, jota hän koskettikin siitä tuoliltaan kättään liikuttaen (ele vaikutti ennalta harkitulta, ikäänkuin hän halusi minun huomaavan tuon kansion). Kovin oli ohut. Saiko hän antamastani luvasta tekosyyn soittaa jollekin henkilölle muka tämän asian vuoksi, mutta samalla kysyä jotain muutakin tai kenties hän vain halusi itselleen lisätietoa minusta? Vai eikö hänellä todella ole noita tietoja ja hän halusi hankkia ne siksi, että ne kenties auttaisi häntä varautumaan mahdolliseen hyökkäykseeni? Huomatkaa vainoharhaisuudeksi määriteltävien asioiden lisääntyminen (mikä ei kumminkaan tarkoita, etteivätkö asiat voisi olla kuten edellä arvuuttelin). 

Jälkeenpäin voin vain ihmetellä miksi annoin tuon luvan. Johtunee ehkä siitä, että tietynlaisessa viretilassa ja sopivanlaisessa ravintoainepuutteessa olen erityisen huono ajattelemaan ns. reaaliajassa millainen jokin henkilö on ollut aiemmin tai muistamaan mitä kaikkea olen hänestä aiemmin ajatellut. Itse tilanteiden synnyttämät aistimukset, ärsykkeet ja sanat ohjaavat vahvasti ajatuksiani, hetkeä aiemmin ajateltujen ajatuksien kadotessa tietoisuudesta ja sen lähiympäristöstä aivan tyystin, eivätkä varoittavat assosiaatiotkaan tunnu heräävän. 

Pointteja: Samalla tavalla kuin mielenterveysongelmani eivät muka johdu ravinnosta tai ravinnon imeytymisestä tai kulkeutumisesta verenkierrossa tai muusta ravintoon liittyvästä, ei siihenkään suostuta tarttumaan, että näköaistihäiriöni mitenkään vaikuttaisi tietoisuuskokemukseen. Kyse on kaupungin rahan säästämisestä. Sellaista ei tietenkään suostuta myöntämään, vaan pyritään vain tietoisesti estämään pääsy sellaisiin hoitoihin tai tutkimuksiin, joissa kuluisi rahaa enemmän kuin on sopivaksi katsottu.

---

G halusi jälleen tuputtaa minulle Aspergeria. Tekisi mieli sanoa, että hän "viljeli" sitä sanaa. Äänensävy oli hänen normaali kiireetön ja rauhallinen äänensävynsä. Kyse voisi olla valemuisto -tekniikastakin, mutta toisaalta kun keskitytään puhumaan Aspergerin syndroomasta, keskustelussa käsiteltävät asiat rajautuvat näppärästi Aspergerin syndroomaan liitettäviin asioihin. Ja niin kun minä olen yrittänyt sanoa, ettei minulla ole mitään sellaista. 

Hän sanoi, ettei aikuisten Aspergerin syndroomalle ole olemassa mitään sopivia kuntoutuksia tai tutkimuksia, että "ulkomailla kuulemma on jotain, mutta ei Suomessa". Eli näin ollen mitään ei voida tehdä. Onhan se tietysti tämäkin yksi tapa koittaa päästä minusta eroon / säästää kaupungin rahaa. 

Kysyi myös "haluaisinko puhua jonkun kanssa", antaen tällä kysymyksellä minun ymmärtää kysyvänsä "olenko kiinnostunut terapiasta". Erilaisia terapioiden sisältöjä hän ei kuvaillut. Kysyi vain: "haluaisinko puhua jonkun kanssa". En nähnyt pelkässä keskustelemisessa mitään hyötyä, sillä olinhan jo moneen otteeseen tuonut esille sitä, että koen monien vaivojeni olevan mm. ravitsemukseen liittyviä. En itseasiassa jaksanut enää erikseen mainita koko ravitsemusasiasta, sillä koin sen menevän harakoille, kumminkin, taas vaihteeksi. Tein tuossa tilanteessa myös oletuksen, että hän saattaa käyttää vastaustani hieman muokattuna hyväkseen jossain toisessa yhteydessä esim. väittäen, että "minulle ei kelpaa mikään terapiakaan". 

Sähköpostiviestissä hän oli ollut varomaton sanoessaan, että neuropoliklinikan puolta "ei ollut kiinnostanut" asiani ja hän joutui nyt sitä selittelemään. Hän katsoi pitkään näyttöruutua, katsoi siinä näkyvää tekstiä (se perinteinen, kömpelö, terveydenhuollon tekstipohjainen käyttöliittymä muistaakseni, ei windows.. pystyykö sillä edes lukemaan sähköposteja?) ja pohti ankarasti mitä sanoisi. Aloitti välillä, mutta jatkoi sitten taas lukemista ja pohtimista, kunnes lopulta sai selitettyä asian niin, että sai tarinansa sellaiseen muotoon, jossa tuo henkilö josta hän puhui, ei joutuisi huonoon valoon ja jossa heillä ei olisi tarjota minulle mitään missä kuluisi rahaa tai jossa he yleensäkään joutuisivat kohtaamaan minut ja jossa minä en näkisi mitään syytä kimpaantua, vaan hiljaa hyväksyisin asian. 

Aiemmin oli siis psykiatrian puolelta ohjattu kysymään neuropoliklinikan puolelta (hänen edellisen sähköpostiviestinsä mukaan). 

Vaihtoehdoksi hänen mukaansa siis jäisi ottaa yhteyttä Y:ään (n. 200 km:n päässä), joka diagnoosin oli langettanut (joka siis minun mielestäni oli väärä diagnoosi). Mutta siitäkään ei sitten keskusteltu enempää. Enpä olisi ollut kiinnostunutkaan. Minkä hän jo tiesikin. 

Kehtasi myös kysyä, että "ei kai hän vain ole sanoillaan sairauden tuntemuksiani", ilmeisenä tarkoituksenaan yrittää pestä kätensä koko asiasta. 

Jälleen muisti testata muistanko E:tä. 

Pointteja: G käy entistä röyhkeämmäksi. Tietyt kaupungin ammattihenkilöt tuntuvat vetävän yhtä köyttä.

---

Silmälääkärin mukaan nokkosihottuman aiheuttamaan kutinaan ihollani käyttämäni Kestine voi aiheuttaa silmien kuivumista, joten olisi syytä luopua siitä tai vaihtaa toiseen. 

Kirjoitin G:llä sähköpostin, jossa kerroin silmälääkärin näkemyksestä ja pyysin, että hän kirjoittaisi reseptin jollekin toiselle lääkkeelle seuraavin kriteerein: piilottaa / poistaa kutinantuntemuksen, ei väsytä, eikä kuivata silmiä. G kirjoitti reseptin Ataraxille. Eli siis lääkkeelle, jota oli kokeiltu jo vuosia sitten ja jonka lopetin sen väsyttävän vaikutuksen vuoksi. Vuosien aikana olin siitä jo useampaan otteeseen kieltäytynyt (mm. lääkkeiden vaihtoa kokeiltaessa ja silloin kun mainitsin jatkuvasta väsymyksestä jossain toisessa asiayhteydessä). 

Minun on hyvin vaikea uskoa, etteikö hänelle heräisi automaattisesti assosiaatio Ataraxiin kun on kyse minusta ja nokkosihottumastani. Sen verran monta kymmentä kertaa olemme jo tavanneet, että luulisi toistojen tekevän tehtävänsä. Ja silti hän kirjoittaa minulle reseptin lääkkeelle, jota en todellakaan halua. 

Pointteja: G ei tunnu enää välittävän ollenkaan siitä miten hän kanssani toimii, ikäänkuin hän haluaisi savustaa minut pois olemasta hänen vaivanaan.

---

Olen nyt pari kuukautta ollut sairaslomalla, jonka syyksi on kirjattu Aspergerin syndrooma. G senkin sairasloman minulle kirjoitti, mutta itse sairausnimike on "laitetaan tähän nyt jotain, koska ne Kelalla kumminkin haluaa tietää" -tyyppinen. Taisipa hän juuri noilla sanoilla asian vastaanotolla ilmaista. Itse sairasloma sinänsä oli yhteinen ajatus, sillä olin edeltävällä vastaanottokäynnillä maininnut siitä, että jos jotain voisin oikeasti sanoa pelkääväni, se on se, etten usko selviäni tästä elämästä ns. omin nokkineni. Tähän liittyy monisäikeinen tarina. En osaa sanoa oliko sairaslomalla jotain varsinaista merkitystä, sillä olinhan tuolloin jo valmiiksi työttömien listoilla, mutta sana sairasloma kuulosti sinänsä sanana hyvältä, sillä se herätti ajatuksia siitä miten voisin rauhassa keskittyä elämänhallinnan perusasioiden järjestelyyn. Ehkä pystyisin rauhassa luomaan vakaamman pohjan, jonka päälle rakentaa jotain uutta. 

Pointteja: G kirjoittama syy sairaslomaa oli jälleen yksi lisä olemassa olevaan linjaukseen, jossa pyritään antamaan vaikutelma, että minulla todella olisi Aspergerin syndrooma. Mikä on silkkaa puppua.